Morjesta taas compañeerot ja compañerat!
Uskomatonta kylla, mutta pitkaan niin kaukaiselta ajatukselta tuntunut kansallinen lomaviikko, Semana Santa on nyt sitten jo takana. Vaihtoaika lahenee vaistamatta loppuaan.. Enivei, pienta reissuraporttia ajattelin kirjoittaa.
Semana Santa on Meksikossa siis kansallinen lomaviikko, huhtikuun ensimmainen kokonainen viikko siis. Vaihto-opiskelijoiden etuoikeudella otimme kuitenkin varaslahdon lomille keskiviikkoaamuna 1.4. Loysimme aikaa sitten superhalvat lennot Guadalajaraan tuolle paivamaaralle ja sen kummempia miettimatta ne tuli silloin varattua. Matkasuunnitelmaksi kehittyi sitten lopulta seuraavanlainen reissu: Guadalajara 3 yota, Sayulita 3 yota, Manzanillo 3 yota ja viela viimeinen yo Guadalajarassa, josta paluulentomme Monterreyhin 11.4. aamulla lahti. Retkikuntaamme kuului itseni lisaksi Amerikan vahvistus John ja myoskin samassa rakennuksessa asuva Oskari.
Lentomatka meni pienia turvatarkastuskuumotteluja lukuunottamatta kaikinpuolin hyvin, satuimmepa tietamattamme olemaan kyseisen lentoyhtion ensimmaisella lennolla reitilla Monterrey-Guadalajara, joten Guadalajaran kentalla konetta odotti paloauto, joka antoi koneellemme kasteen neitsytmatkan jalkeen. Hostellille paastiin ilman suurempia ongelmia ja kaikinpuolin reissun alku sujui ihmeen ongelmitta. Ensimmainen paiva Guadalajarassa kului ihan kaupungilla kierrellessa ja katsellessa. Nahtavaa ja katsottavaa kaupungissa todellakin riittaa, omaan makuun huomattavasti Monterreyta enemman. Guadalajara on siis rakennettu kolonialismin aikana ja on malliesimerkki sen aikaisesta arkkitehtuurista. Erittain komeita kirkkoja, aukioita ym. riittaa melkeinpa joka kadunkulmaan. Monterreyn modernia arkkitehtuuria on monessa paikassa kehuttu, mutta omasta mielesta Guadalajaran arkkitehtuuri, kaupunkirakenne, suuremmat viheralueet ja ylipaansa ilmapiiri vievat Monterreyn vastaavia 6-0. Guadalajaran ilmapiiri oli selkeasti enemman sita, mita olin Meksikolta ennakkoon odottanut. Monterrey on monella tapaa hyvin amerikkalainen kaupunki ja se nakyy, niin hyvassa kuin pahassakin.
Guadalajaran nahtavyyksia en sen kummemmin ala kuvailemaan, seinamaalaukset, puistot, elaintarhat, museot jne. on itse kaytava katsomassa. Sen voi myos sanoa, etta paikallinen kauniimman sukupuolen edustus on Guadalajarassa huomattavasti Monterreyta tasokkaampaa! Iltaelamaakin tuli jonkin verran katsastettua, pari ekaa iltaa hostellin lahialueen kuppiloissa ja viimeisena iltana hieman hienomassa yokerhossa, jota hostellilla tapaamamme toverit suosittelivat. Erikoisin tapaus naista oli kuitenkin toinen hostellin lahella ollut baari... Tarkoituksena oli siis lahtea illan paatteeksi parille johonkin lahibaariin. Edellisena iltana loytamamme todella tyylikas mesta, Kuuban kapinahenkeen sisustettu Cafe Ché oli kuitenkin suljettu, joten jouduimme etsimaan jonkun muun paikan. Menimme sen kummemmin miettimatta ensimmaiseen eteen sattuvaan baariin. Poytaan istuttuamme paikassa alkoi kuitenkin nakya jotain epatavallista. Suurin osa asiakkaista oli miehia, keski-ika siina 60v hujakoilla. Kaikki naispuoliset "asiakkaat" taas olivat hadintuskin 20 vuotta tayttaneet, ikaero ei kuitenkaan tuntunut ketaan haittaavan.. Hetken aikaa istuttuamme meita saapui jututtamaan n.45 vuotias reilulla viskiaanella varustettu mamma ja kyseli, etta olimmeko etsimassa tyttoseuraa. Pienen jutustelun jalkeen mamma kuitenkin jatti seurueemme rauhaan ja jatkoi kiertelya baarissa. Hetken tata seurattuani paikan toimintaperiaate alkoi valjeta: tama, luultavasti alan veteraanimamma kierteli useammassa poydassa ja jos kiinnostusta loytyi, poytaseurueeseen liittyi muutama nuori tytto. Noh, kerta se on ensimmainen - prostituutiobaarissakin... Marka t-paitakilpailun alettua meininki alkoi olla sen verran vastenmielista, etta mallasjuoman alas saamisestakin alkoi tulla haasteellista. Suomalaiseen tyyliin kuitenkin jo maksettuja juomia ei kuitenkaan voinut haaskata, joten viela hyvan tovin verran tata meininkia joutui katselemaan.. Noh, ehjin nahoin lopulta paikasta kuitenkin selvittiin. Guadalajara kokonaisuutena kuitenkin on todella upea paikka ja esim. Meksikoon reissua suunnitteleville suosittelen isoista kaupungista selkeasti Monterreyta enemman Guadalajaraa!
Guadalajarasta matka jatkui kohti Sayulitaa. Vinkin paikasta saimme meksikolaiselta naapuriltamme Marcolta, joka oli pari vuotta sitten viettanyt paikassa viikon rannalla telttaillen. Sayulita on siis melko pieni kyla puoli tuntia pohjoiseen Puerto Vallartasta. Paikka on surffaajien suosiossa ja kuulemma sopii hyvin aloittelijoille, koska aallot rannikon silla kohtaa ovat yleensa rauhallisia eika kivikkoakaan juuri ole. Sesongin takia paikassa oli yllattavan paljon myos amerikkalaisia ja kanadalaisia, joiden keskuudessa paikan suosio on selkeasti nousemaan pain. Mistaan Cancunin tai Los Cabosin veroisesta turistikohteesta ei kuitenkaan onneksi viela voida puhua.
Ensimmaisena paivana vuokrasimme rannalta avomerikajakit ja lahdimme testaamaan melomista, ensimmainen kerta itselleni ja Oskarille. Pienen alkukuumotuksen jalkeen homma kuitenkin osoittautui melko helpoksi ja erittain mukavaksi touhuksi. Meloimme rantapoukamasta ulos niemen toiselle puolelle, josta loysimme itsellemme pariksi tunniksi taysin oman rannanpatkan. Kirkasta vetta, pilvetonta taivasta ja ymparoivaa luontoa katsellessa voisi sanoa, ettei kauheasti harmittanut mikaan..
Sayulitasta loytyi myos suomalaisedustusta: Surf shop Sininen ja Bungalows Aurinko -nimiset paikat. Saman henkilon omistuksessa molemmat. Surffikauppaan kaveltyamme kuulosti kaupassa olleen kolmen tyton puhuma kieli kumman tutulta. Suomeahan siella siis puhuttiin. Aika hammentavaa, mutta hemmetin siistia toisaalta. Yksi tytoista oli toissa surffikaupassa, toinen oli Nokian konsultti, jonka toimisto oli Mexico cityssa, mutta asui paaosin Sayulitassa. Kolmas oli ihan vain reissaamassa ympari Meksikoa.
Tokana paivana uskaltauduimme Oskarin kanssa surffilaudalle, pienen kurssituksen jalkeen. Kovin ammattimaisen nakoista ei touhu varmastikaan ollut, mutta onnistuimme molemmat nappaamaan pari aaltoa ihan ominkin voimin! Enivei, selkeasti siistein ranta-aktiviteetti, eika ensimmainen kerta varmasti jaa viimeiseksi!
Sayulita oli koko retkikunnalle sen verran vahvasti mieleen, etta yritimme peruuttaa majoituksemme Manzanillossa ja jaada Sayulitaan viela kolmeksi lisayoksi. Tama ei kuitenkaan onnistunut, joten visiitti siella jai suunniteltuun kolmeen yohon. Viimeisen illan vietimme tapaamiemme suomalaistyttojen kanssa rantabaarin salsaillassa. Meininki vastasi aika pitkalti sita, millaista voisin kuvitella Kuubassa olevan. Ei siis hullumpi ilta ollenkaan :)
Edellisen illan salsahulina tuntuikin sitten hieman toisenlaiselta seuraavan aamun bussimatkalla. Jokainen liike tuntui urheilusuoritukselta, ainakin hikoilun ja syketiheyden muodossa, eika reitin mutkaisuus juuri fiilista helpottanut. Puerto Vallartassa bussikuski viela jatti meidat vaaralle puolelle kaupunkia, joten jouduimme selvittelemaan usemmasta paikasta bussiaseman sijaintia uudelleen. Lopulta kuitenkin paasimme Manzanilloon ja hostellikin loytyi, kevyet 9 tuntia ilmoittamastamme ajasta myohassa. Onneksemme hostellin omistajapariskunta oli kuitenkin viela hereilla. Manzanillon parhaaksi puoleksi osoittautuikin juuri tuo hostelli. Paikkaa piti Buffalo Don -niminen kanadalainen kaveri, monella tapaa stereotyyppinen vanha hippi. Positiivisella tavalla siis. Useampi paiva ja ilta kului Donin omassa allasbaarissa kuunnellen tarinoita nuoruusvuosien Woodstockeista, ideoista elokuvakasikirjoituksiksi ym. Yhtena iltana katsoimme vanhojen autojen huutokauppaa ja Don kertoili ties minkalaista tarinaa myynnissa olleista nuoruusvuosiensa Ford Mustangeista ja vastaavista. Donin kokkaamat kasvisruoka-aamiaiset olivat myos parhaasta paasta reissun gastronomiapuolella.
Kokonaisuutena, yksi parhaita viikkoja, ellei jopa se paras Meksikossa olon aikana tahan mennessa. Monterreyhin palaaminen ei todellakaan kuulostanut houkuttelevalta ajatukselta ja aika pitkalti seuraavia reissuja miettiessa on taalla tullut aikaa nyt kulutettua. Erityisesti Sayulita oli sellainen paikka, jossa voisin kuvitella jopa asuvani. Tapaamamme suomalaistytot olivat kaikki aikanaan tulleet Meksikoon vaihto-opiskelijoiksi, mutta myohemmin sitten palanneet tanne. Saa nahda, mika on oma fiilis kun syksylla illat alkavat kylmenemaan ja pimenemaan...
-Antti-
tiistai 14. huhtikuuta 2009
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Real de Catorce, not quite what I expected..
Moron,
Viime tekstista onkin sitten muutama viikko, muutamaan kertaan olen palautettakin saanut paivitystahdista kuulla... Paljon on valilla tapahtunut (valilla tosin on tuntunut, ettei mitaan tapahdu), mutta tama teksti keskittyy menneen viikonlopun tapahtumiin, nyt kun ne viela tuoreessa muistissa ovat..
Eli, alkuperaisena suunnitelmana viikonlopulle oli reissu Jenkkilan puolelle San Antonioon katsomaan Nba-matsia jne. Rahapulan ym. tekosyiden jalkeen ajatus Pohjois-Amerikan valloituksesta jouduttiin hylkaamaan. Ajatus viikonlopusta Monterreyssa taas ahdisti siihen malliin, etta paatimme perjantai-iltana kahden muun suomalaisen (Sanna, Hanne) lahtea lauantaiaamuna Real de Catorceen. Real de Catorce on siis vuoristokaupunki (n.2700 m merenpinnan ylapuolella), jossa on aikanaan ollut kukoistava hopeakaivos ja n. 40 000 asukasta. Kaivos kuitenkin kuihtui n. 100 vuotta sitten ja tata nykya kaupungissa on reilu 1000 asukasta. Nykyisin yksi kaupungin ykkos vetonauloista on laheinen autiomaa, jossa kasvaa Peyote-kaktusta. Peyotella on siis hallusinaatioita aiheuttavia vaikutuksia, joten kaikenlaisten hippien suosiossa kaupunki on..
Me kuitenkin jatimme hallusinaatiot mieleltaan koyhemmille ja kaupunkiin saapumisen ja hostellin loytamisen jalkeen paatimme lahtea oppaamme Juanin avustuksella vuoristoratsastukselle katsomaan auringonlaskua.. Alkuun kaikki sujui oikein hyvin. Ilma oli kaunis, hevoset vaikuttivat rauhalliselta eika kolmen tunnin ratsastuksesta neuvoteltu hintakaan (200 pesoa) vaikuttanut pahalta.
Liikkeelle lahdettyamme hommaan alkoi kuitenkin tulla jannitysta. Hevosilla tuntui olevan suuria vaikeuksia tulla toimeen keskenaan ja selkeasti oli kovaa kilpailua siita, kuka porukkaa johtaa. Tama aiheutti pienta sydamentykytysta erityisesti itselleni ja Sannalle, joille molemmille tama oli ensimmainen ratsastuskerta. Asiaa ei myoskaan helpottanut se, etta reitti jota kuljimme oli valilla n. 2 metria levea vuoristotie, jonka toisella laidalla oli jyrkkaa pudotusta aina muutaman kymmenen metria. Meista kokeneimman ratsastajan, Hannen kommentit "Mika naita hevosia vaivaa" ja "Ei naa tottele mitaan kaskyja" eivat suoraansanoen myoskaan syketta laskeneet. Oma hevoseni iski silmansa erityisesti Sannaan ja onnistui kerran puremaan hanta reiteen..
Arviolta tunnin matkaamisen jalkeen vuorten takaa alkoi sitten kuulua viime Suomen kesalta tuttua jyrinaa. Tasta emme sen kummemmin jaksaneet valittaa, koska aani todella kuulosti kaukaiselta. Hetken paasta alkoi kuitenkin sataa. Siita parin minuutin paasta sadepisarat alkoivat tuntua kumman kovilta ja nayttivatkin valkoisemmilta. Raekuuro siis. Rakeita Real de Catorcessa sataa kuulemma n. kerran vuodessa, joten hyvin onnistuimme vierailun ajankohdan valinnassa. Tamakaan ei viela matkaamme pysayttanyt, koska olimme varmoja siita, etta kyseessa on vain lyhyt kuuro. Siina vaiheessa kun vaatteista ei enaa loytynyt kuivaa kohtaa ja kasista alkoi havita tunto, paatimme kuitenkin kaantya takaisin. Paluumatkaa ehdimme tehda muutaman minuutin ajan, kunnes oppaamme Juan kaski meidan nousta hevosilta ja juosta laheiseen taloon myrskylta suojaan. Salamat alkoivat iskea siis aika lahelle. Tassa vaiheessa muistin myos, etta koska minulla ainoana oli reppu, myos kaikkien sahkolaitteet olivat minulla. Pakko myontaa, etta hieman pelotti ja yhta kovaa olen viimeksi varmaan juossut aikanaan pesapallokentilla. Paasimme kuitenkin ehjina perille ainoaan lahialueella olevaan taloon myrskylta suojaan. Paljon suojattavaa ei sinansa enaa ollut, silla kaikki vaatteemme olivat jo lapimarkia. Jonkin ajan kuluttua maassa alkoi jo olla jaasohjoa sen verran, etta talon lapset lahtivat pihalle leikkimaan lumisotaa. Ei siis ollut aivan se naky, jota olin Real de Catorcesta ennen matkaa kuvitellut.
Sateen muututtua jalleen vedeksi ja hieman laannuttua lahdimme jatkamaan paluumatkaa. Myrkysta hermostuneiden ja muutenkin mielenvikaisen oloisten hevosten sijasta valitsimme kavelyn kaupunkiin, koska marat vaatteet, vesisade ja alle 10 asteen lampotila ei enaa tuntunut kovin miellyttavalta yhdistelmalta paikallaan istumiselle. Kavelymatka pienta polkua pitkin sujui kaikinpuolin hyvin, mita nyt Sanna taisi napata jalallaan muutamat kaktuksenpiikit mukaansa. Kaupungin lahella eteen tuli kohta tiessa, joka laheltakin naytti silta etta tien paalla on parin sentin kerros mutaa. Ajattelin, etta tuostahan paasee parhaiten yli ottamalla vauhtia ja pitkia askeleita. Ensimmaisella askeleella huomasin sitten uppoavani n. puolta saarta myoten lammikkoon, joka koostui vedesta, mudasta ja hevosenlannasta. Talla alustalla sitten loikimme Sannan kanssa seuraavat kymmenen metria ja vaatteet olivat latakon jalkeen melko mielenkiintoisen nakoisia. Tassa vaiheessa homma alkoi tuntua jo niin uskomattomalta, etta koko seurueen (ml. Juan) yhtaikainen reaktio oli puolihysteerinen nauru. Pahimpia scheissedippauksen jalkia koetimme sitten puhdistella talojen katoilta tippuvien vesisuihkujen alla. Tassa vaiheessa alkoi jo olla sen verran jaassa, etta katoiltakin tippuva vesi tuntui lampimalta.
Lopulta kuitenkin paasimme perille hostellille kaikki vaatteet markina, kylmissaan ja hysteerisesti nauraen. Lammin suihku on harvoin tuntunut niin luksukselta kuin lauantai-iltana.
Itse olin lahtenyt reissuun minimivarustuksella, joten ainoat kenkani, ja ainoa pitkahihainen paitani olivat nyt litimarkia. Real de Catorcessa lampotila laskee yleensa lahelle nollaa, tai allekin, joten ostoksille oli lahdettava. Tai siis, ensin lahetin tytot hankkimaan minulle jostain kengat, jotta paasen itse liikkeelle. Mainiot 40 peson sandaalit jalkaan saatuani kavelin sitten laheiseen artesaanipuotiin, josta loytyi alpakanvillasta tehty takki melko sopuisaan 320 peson (n.16e) hintaan. Cafe Azulin kuuma kaakao ja lammin leipa tuntuivat myos yhdelta elamani parhaista aterioista. Loppuilta kuluikin sitten flunssaa torjuen, punaviinin suotuisalla avustuksella siis..
Sunnuntai olikin sitten keliltaan taysi vastakohta lauantaille. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja t-paidassakin meinasi tulla kuuma. Paatimme, etta talla kertaa jatamme hevoset ja kuolemanpelon valiin ja lahdimme kavellen kohti Puebla de Fantasmaa, suomeksi siis aavekaupunkia. Kaupungit ovat siis raunioita kaivostoiminnan ajalta. Matka sujui erittain leppoisasti upeita vuoristomaisemia katsellen ja kuvaten ja auringosta nauttien. Ainoana hairiotekijana taytyy mainita reitille osunut monkijasafari ja erityisesti heidan taukonsa raunioiden lahella; perusmeksikolaiseen tyyliin paikallista hanuri-iskelmaa oli pakko luukuttaa n. 100 desibelin voimalla. Kaupungeissa tahan on jo tottunut, mutta muuten taysin hiljaiseen vuoristoon se ei vaan yksinkertaisesti sovi, sanottepa mita tahansa!
Saattaa kuulostaa, etta viikonloppu oli taysi katastrofi ja kaduttaisi, etta ylipaansa reissuun lahdin. Tosiasiassa homma on kuitenkin aika painvastoin. Vaikka, erityisesti lauantaina, mikaan ei juuri mennyt odotetusti ja valilla oikeasti pelottikin, oli tama varmasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Meksikossa tahan asti ja mitaan osaa siita en pida negatiivisena. Antoipa lauantai-ilta myos aika konkreettisen esimerkin siita, miten nopeasti olosuhteet voivat vuoristossa vaihtua. Viime aikoina on tullut rehellisesti sanoen hieman tylsistyttya Monterreyn ja asuntolan arkirutiineihin, joten siihen tama ainakin toi reilusti vaihtelua. Muutenkin, harvoin on ollut niin "elava" olo kuin nyt myrskya pakoon juostessa ja kun lopulta paasimme takaisin hostellille. Tallaisten juttujen myota osaa ehka perus itsestaanselvyyksiakin arvostaa hieman enemman.
Viime tekstista onkin sitten muutama viikko, muutamaan kertaan olen palautettakin saanut paivitystahdista kuulla... Paljon on valilla tapahtunut (valilla tosin on tuntunut, ettei mitaan tapahdu), mutta tama teksti keskittyy menneen viikonlopun tapahtumiin, nyt kun ne viela tuoreessa muistissa ovat..
Eli, alkuperaisena suunnitelmana viikonlopulle oli reissu Jenkkilan puolelle San Antonioon katsomaan Nba-matsia jne. Rahapulan ym. tekosyiden jalkeen ajatus Pohjois-Amerikan valloituksesta jouduttiin hylkaamaan. Ajatus viikonlopusta Monterreyssa taas ahdisti siihen malliin, etta paatimme perjantai-iltana kahden muun suomalaisen (Sanna, Hanne) lahtea lauantaiaamuna Real de Catorceen. Real de Catorce on siis vuoristokaupunki (n.2700 m merenpinnan ylapuolella), jossa on aikanaan ollut kukoistava hopeakaivos ja n. 40 000 asukasta. Kaivos kuitenkin kuihtui n. 100 vuotta sitten ja tata nykya kaupungissa on reilu 1000 asukasta. Nykyisin yksi kaupungin ykkos vetonauloista on laheinen autiomaa, jossa kasvaa Peyote-kaktusta. Peyotella on siis hallusinaatioita aiheuttavia vaikutuksia, joten kaikenlaisten hippien suosiossa kaupunki on..
Me kuitenkin jatimme hallusinaatiot mieleltaan koyhemmille ja kaupunkiin saapumisen ja hostellin loytamisen jalkeen paatimme lahtea oppaamme Juanin avustuksella vuoristoratsastukselle katsomaan auringonlaskua.. Alkuun kaikki sujui oikein hyvin. Ilma oli kaunis, hevoset vaikuttivat rauhalliselta eika kolmen tunnin ratsastuksesta neuvoteltu hintakaan (200 pesoa) vaikuttanut pahalta.
Liikkeelle lahdettyamme hommaan alkoi kuitenkin tulla jannitysta. Hevosilla tuntui olevan suuria vaikeuksia tulla toimeen keskenaan ja selkeasti oli kovaa kilpailua siita, kuka porukkaa johtaa. Tama aiheutti pienta sydamentykytysta erityisesti itselleni ja Sannalle, joille molemmille tama oli ensimmainen ratsastuskerta. Asiaa ei myoskaan helpottanut se, etta reitti jota kuljimme oli valilla n. 2 metria levea vuoristotie, jonka toisella laidalla oli jyrkkaa pudotusta aina muutaman kymmenen metria. Meista kokeneimman ratsastajan, Hannen kommentit "Mika naita hevosia vaivaa" ja "Ei naa tottele mitaan kaskyja" eivat suoraansanoen myoskaan syketta laskeneet. Oma hevoseni iski silmansa erityisesti Sannaan ja onnistui kerran puremaan hanta reiteen..
Arviolta tunnin matkaamisen jalkeen vuorten takaa alkoi sitten kuulua viime Suomen kesalta tuttua jyrinaa. Tasta emme sen kummemmin jaksaneet valittaa, koska aani todella kuulosti kaukaiselta. Hetken paasta alkoi kuitenkin sataa. Siita parin minuutin paasta sadepisarat alkoivat tuntua kumman kovilta ja nayttivatkin valkoisemmilta. Raekuuro siis. Rakeita Real de Catorcessa sataa kuulemma n. kerran vuodessa, joten hyvin onnistuimme vierailun ajankohdan valinnassa. Tamakaan ei viela matkaamme pysayttanyt, koska olimme varmoja siita, etta kyseessa on vain lyhyt kuuro. Siina vaiheessa kun vaatteista ei enaa loytynyt kuivaa kohtaa ja kasista alkoi havita tunto, paatimme kuitenkin kaantya takaisin. Paluumatkaa ehdimme tehda muutaman minuutin ajan, kunnes oppaamme Juan kaski meidan nousta hevosilta ja juosta laheiseen taloon myrskylta suojaan. Salamat alkoivat iskea siis aika lahelle. Tassa vaiheessa muistin myos, etta koska minulla ainoana oli reppu, myos kaikkien sahkolaitteet olivat minulla. Pakko myontaa, etta hieman pelotti ja yhta kovaa olen viimeksi varmaan juossut aikanaan pesapallokentilla. Paasimme kuitenkin ehjina perille ainoaan lahialueella olevaan taloon myrskylta suojaan. Paljon suojattavaa ei sinansa enaa ollut, silla kaikki vaatteemme olivat jo lapimarkia. Jonkin ajan kuluttua maassa alkoi jo olla jaasohjoa sen verran, etta talon lapset lahtivat pihalle leikkimaan lumisotaa. Ei siis ollut aivan se naky, jota olin Real de Catorcesta ennen matkaa kuvitellut.
Sateen muututtua jalleen vedeksi ja hieman laannuttua lahdimme jatkamaan paluumatkaa. Myrkysta hermostuneiden ja muutenkin mielenvikaisen oloisten hevosten sijasta valitsimme kavelyn kaupunkiin, koska marat vaatteet, vesisade ja alle 10 asteen lampotila ei enaa tuntunut kovin miellyttavalta yhdistelmalta paikallaan istumiselle. Kavelymatka pienta polkua pitkin sujui kaikinpuolin hyvin, mita nyt Sanna taisi napata jalallaan muutamat kaktuksenpiikit mukaansa. Kaupungin lahella eteen tuli kohta tiessa, joka laheltakin naytti silta etta tien paalla on parin sentin kerros mutaa. Ajattelin, etta tuostahan paasee parhaiten yli ottamalla vauhtia ja pitkia askeleita. Ensimmaisella askeleella huomasin sitten uppoavani n. puolta saarta myoten lammikkoon, joka koostui vedesta, mudasta ja hevosenlannasta. Talla alustalla sitten loikimme Sannan kanssa seuraavat kymmenen metria ja vaatteet olivat latakon jalkeen melko mielenkiintoisen nakoisia. Tassa vaiheessa homma alkoi tuntua jo niin uskomattomalta, etta koko seurueen (ml. Juan) yhtaikainen reaktio oli puolihysteerinen nauru. Pahimpia scheissedippauksen jalkia koetimme sitten puhdistella talojen katoilta tippuvien vesisuihkujen alla. Tassa vaiheessa alkoi jo olla sen verran jaassa, etta katoiltakin tippuva vesi tuntui lampimalta.
Lopulta kuitenkin paasimme perille hostellille kaikki vaatteet markina, kylmissaan ja hysteerisesti nauraen. Lammin suihku on harvoin tuntunut niin luksukselta kuin lauantai-iltana.
Itse olin lahtenyt reissuun minimivarustuksella, joten ainoat kenkani, ja ainoa pitkahihainen paitani olivat nyt litimarkia. Real de Catorcessa lampotila laskee yleensa lahelle nollaa, tai allekin, joten ostoksille oli lahdettava. Tai siis, ensin lahetin tytot hankkimaan minulle jostain kengat, jotta paasen itse liikkeelle. Mainiot 40 peson sandaalit jalkaan saatuani kavelin sitten laheiseen artesaanipuotiin, josta loytyi alpakanvillasta tehty takki melko sopuisaan 320 peson (n.16e) hintaan. Cafe Azulin kuuma kaakao ja lammin leipa tuntuivat myos yhdelta elamani parhaista aterioista. Loppuilta kuluikin sitten flunssaa torjuen, punaviinin suotuisalla avustuksella siis..
Sunnuntai olikin sitten keliltaan taysi vastakohta lauantaille. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja t-paidassakin meinasi tulla kuuma. Paatimme, etta talla kertaa jatamme hevoset ja kuolemanpelon valiin ja lahdimme kavellen kohti Puebla de Fantasmaa, suomeksi siis aavekaupunkia. Kaupungit ovat siis raunioita kaivostoiminnan ajalta. Matka sujui erittain leppoisasti upeita vuoristomaisemia katsellen ja kuvaten ja auringosta nauttien. Ainoana hairiotekijana taytyy mainita reitille osunut monkijasafari ja erityisesti heidan taukonsa raunioiden lahella; perusmeksikolaiseen tyyliin paikallista hanuri-iskelmaa oli pakko luukuttaa n. 100 desibelin voimalla. Kaupungeissa tahan on jo tottunut, mutta muuten taysin hiljaiseen vuoristoon se ei vaan yksinkertaisesti sovi, sanottepa mita tahansa!
Saattaa kuulostaa, etta viikonloppu oli taysi katastrofi ja kaduttaisi, etta ylipaansa reissuun lahdin. Tosiasiassa homma on kuitenkin aika painvastoin. Vaikka, erityisesti lauantaina, mikaan ei juuri mennyt odotetusti ja valilla oikeasti pelottikin, oli tama varmasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Meksikossa tahan asti ja mitaan osaa siita en pida negatiivisena. Antoipa lauantai-ilta myos aika konkreettisen esimerkin siita, miten nopeasti olosuhteet voivat vuoristossa vaihtua. Viime aikoina on tullut rehellisesti sanoen hieman tylsistyttya Monterreyn ja asuntolan arkirutiineihin, joten siihen tama ainakin toi reilusti vaihtelua. Muutenkin, harvoin on ollut niin "elava" olo kuin nyt myrskya pakoon juostessa ja kun lopulta paasimme takaisin hostellille. Tallaisten juttujen myota osaa ehka perus itsestaanselvyyksiakin arvostaa hieman enemman.
tiistai 3. helmikuuta 2009
Pelkoa ja inhoa Los Cabosissa
You took too much man. Much too much..
Elikka moro taas ja pahoittelut laiskasta kirjottelutahdista, you know me..
Enivei, ajattelin nyt kirjoittaa pienta raporttia viime viikonlopun reissusta Los Cabosiin, Baja California Suriin.
Retkikuntaamme kuuluivat siis minun lisaksi Tecnologico de Monterreyssa "opiskelevat" Oskari ja Marcel (hullu saksalainen).
Tarkoituksena oli siis lahtea pitkaksi viikonlopuksi tsekkaamaan paikallisten kavereiden sanojen mukaan Meksikon siisteimpia biitseja ja varmaan ihan maailmankin mittakaavassa uniikkia aluetta. Maanantai oli Meksikossa kansallinen juhlapaiva, joten aikaa oli tana viikonloppuna normaalia enemman.
Saavuimme Los Cabosin kentalle torstaina aamupaivalla ja ensimmainen saato saatiin luonnollisesti aikaan jo autovuokraamolla. Kasityksemme mukaan olimme vuokranneet kahdeksi paivaksi auton ja jotain siita oli jo maksettukin. No, ihan nainhan ei asia tietenkaan ollut, vaan hetken selvittelyn jalkeen saimme kyydin autovuokraamon toimistolle, josta sitten saimme kayttoon vallan asiallisen Chevyn pariksi paivaksi.
Ensimmaiset ajatukset Cabo San Lucasista, jossa hotellimme siis oli, olivat lahinna "missas kaikki meksikolaiset ovat??" Los Cabos on siis amerikkalaisturistien erittain suuressa suosiossa ja tama oli kylla ennakkoon tiedossa. Silti, 50+ ikaisten, katkaravun varisten, ilman paitaa kulkevien jenkkituristien maara oli jotain uskomatonta, eika siis millaan tavalla positiivisesti, sori vaan..
Ekat pari paivaa siis vietettiin kuitenkin enimmakseen Cabo San Lucasin ulkopuolella, kun auto oli vuokrattuna. Ensimmaisen paivan roadtrippiin kuuluivat Todos Santos ja La Paz. Kummassakaan paikassa emme kovin kauaa ehtineet olemaan, mutta molemmat paikat vaikuttivat erittain miellyttavilta. Taidediggareille voi ainakin suositella Todos Santosia; monia lahjakkaita taiteilijoita Meksikosta ja USA:sta asuu vakituisesti Todos Santosissa ja kaupungissa jarjestetaan useampikin taidefestivaali vuosittain. Yksi niista alkoi harmiksemme kaksi paivaa kayntimme jalkeen, jolloin meilla ei enaa ollut autoa kaytossamme..
La Pazissa teimme parin tunnin kavelykierroksen kaupungissa ja itse ainakin pidin kaupungin rennosta rantakaupungin tunnelmasta. Ja tottakai siita, etta suurin osa ihmisista oli selkeasti paikallisia ja ymparilla kuultu kieli oli suurimmilta osin espanjaa. Myos hintataso vaikutti Cabo San Lucasia inhimillisemmalta. Mainio tacolounas katukojusta (3 tacoa ja kokis) maksoi muistaakseni 30 pesoa. Vertailun vuoksi Cabo San Lucasissa sai maksaa reilusti huonompilaatuisista tacoista 15 pesoa/kpl.
Kun palasimme autollemme, odotti tuulilasissa jokseenkin tutunnakoinen tervehdys - parkkisakko. Olimme parkkeeranneet erehdyksessa invapaikalle. Meksikossa (tai ainakin La Pazissa) invapaikat merkitaan maalaamalla katukiveys parkkipaikan kohdalta eri variseksi. Asfaltti- tai kylttimerkintoihin tottuneina emme tata tietenkaan tajunneet..Taalla kaytantoon kuuluu myos se, etta sakotettavasta autosta viedaan toinen rekisterikilpi, jonka voi sitten noutaa toimistolta ja samalla maksaa sakon. Noh, takakilven puuttumisenhan tietysti tajusimme vasta Cabo San Lucasissa, n. 250 km:n paassa La Pazista.. Jatimme siis kilven takaisin hankkimisen vuokrafirman vastuulle. Hintaa parkkisakolle tuli siis kaikkine kuluinensa 1500 pesoa (eli ihan v*tusti) :D
Viikonloppua kohden Cabo San Lucasinkin meininki alkoi selkeasti piristya: Kaupungissa alkoi nakya myos alle 50-vuotiasta porukkaa ja klubienkin meininki alkoi muistuttaa jotain muuta kuin Kittilan humppabaaria.
Onneksemme loysimme myos rannalta kaikkien turistihelvettien joukosta vallan asiallisen baarin. Soundtrack koostui suurelta osin kasaridiscosta ja ajoittain reggaesta, 5 olutta sisaltava ampari maksoi 110 pesoa, aurinkopaikoilla oli aina tilaa ja muut asiakkaat olivat enimmakseen muita kuin jenkkituristeja. Viikonloppu kului siis suurimmilta osin paivisin rannalla auringosta ja meresta nautiskellen ja iltaisin yoelamaa tsekkaillessa.
Tarkempia yksityiskohtia voin kertoilla sitten myohemmin....
Kaikenkaikkiaan hyva, joskin hieman kallis reissu ja aikaa oli taaskin liian vahan. Jos Caboon suunnittelette joskus matkaavanne, niin Cabo San Lucasin voi melko huoletta jattaa valiin. Toki jos biletysta kaipaa, niin viikonloppuisin kaupunki on aika karnevaalia..
Nyt ollaan kuitenkin takaisin Monterreyssa ja eilen ainakin tuntui kuin olisi kotiin palannut. Ilmeisesti Monterreyhin ollaan siis kotiuduttu vallan hyvin! Nyt joutuu hetkeksi unohtamaan ajatukset pidemmista reissuista, sen verran Cabos lompakkoa verotti, mutta viikonloppureissu melko laheiseen Real de Catorceen on ollut jo jonkin aikaa suunnitteilla...
En tieda, kuinka uskottavaa enaa on sanoa, etta koitan parantaa kirjoittelutahtia mutta ehkapa sekin joskus tapahtuu, jos en lopeta yrittamista! :D
-Antti-
Elikka moro taas ja pahoittelut laiskasta kirjottelutahdista, you know me..
Enivei, ajattelin nyt kirjoittaa pienta raporttia viime viikonlopun reissusta Los Cabosiin, Baja California Suriin.
Retkikuntaamme kuuluivat siis minun lisaksi Tecnologico de Monterreyssa "opiskelevat" Oskari ja Marcel (hullu saksalainen).
Tarkoituksena oli siis lahtea pitkaksi viikonlopuksi tsekkaamaan paikallisten kavereiden sanojen mukaan Meksikon siisteimpia biitseja ja varmaan ihan maailmankin mittakaavassa uniikkia aluetta. Maanantai oli Meksikossa kansallinen juhlapaiva, joten aikaa oli tana viikonloppuna normaalia enemman.
Saavuimme Los Cabosin kentalle torstaina aamupaivalla ja ensimmainen saato saatiin luonnollisesti aikaan jo autovuokraamolla. Kasityksemme mukaan olimme vuokranneet kahdeksi paivaksi auton ja jotain siita oli jo maksettukin. No, ihan nainhan ei asia tietenkaan ollut, vaan hetken selvittelyn jalkeen saimme kyydin autovuokraamon toimistolle, josta sitten saimme kayttoon vallan asiallisen Chevyn pariksi paivaksi.
Ensimmaiset ajatukset Cabo San Lucasista, jossa hotellimme siis oli, olivat lahinna "missas kaikki meksikolaiset ovat??" Los Cabos on siis amerikkalaisturistien erittain suuressa suosiossa ja tama oli kylla ennakkoon tiedossa. Silti, 50+ ikaisten, katkaravun varisten, ilman paitaa kulkevien jenkkituristien maara oli jotain uskomatonta, eika siis millaan tavalla positiivisesti, sori vaan..
Ekat pari paivaa siis vietettiin kuitenkin enimmakseen Cabo San Lucasin ulkopuolella, kun auto oli vuokrattuna. Ensimmaisen paivan roadtrippiin kuuluivat Todos Santos ja La Paz. Kummassakaan paikassa emme kovin kauaa ehtineet olemaan, mutta molemmat paikat vaikuttivat erittain miellyttavilta. Taidediggareille voi ainakin suositella Todos Santosia; monia lahjakkaita taiteilijoita Meksikosta ja USA:sta asuu vakituisesti Todos Santosissa ja kaupungissa jarjestetaan useampikin taidefestivaali vuosittain. Yksi niista alkoi harmiksemme kaksi paivaa kayntimme jalkeen, jolloin meilla ei enaa ollut autoa kaytossamme..
La Pazissa teimme parin tunnin kavelykierroksen kaupungissa ja itse ainakin pidin kaupungin rennosta rantakaupungin tunnelmasta. Ja tottakai siita, etta suurin osa ihmisista oli selkeasti paikallisia ja ymparilla kuultu kieli oli suurimmilta osin espanjaa. Myos hintataso vaikutti Cabo San Lucasia inhimillisemmalta. Mainio tacolounas katukojusta (3 tacoa ja kokis) maksoi muistaakseni 30 pesoa. Vertailun vuoksi Cabo San Lucasissa sai maksaa reilusti huonompilaatuisista tacoista 15 pesoa/kpl.
Kun palasimme autollemme, odotti tuulilasissa jokseenkin tutunnakoinen tervehdys - parkkisakko. Olimme parkkeeranneet erehdyksessa invapaikalle. Meksikossa (tai ainakin La Pazissa) invapaikat merkitaan maalaamalla katukiveys parkkipaikan kohdalta eri variseksi. Asfaltti- tai kylttimerkintoihin tottuneina emme tata tietenkaan tajunneet..Taalla kaytantoon kuuluu myos se, etta sakotettavasta autosta viedaan toinen rekisterikilpi, jonka voi sitten noutaa toimistolta ja samalla maksaa sakon. Noh, takakilven puuttumisenhan tietysti tajusimme vasta Cabo San Lucasissa, n. 250 km:n paassa La Pazista.. Jatimme siis kilven takaisin hankkimisen vuokrafirman vastuulle. Hintaa parkkisakolle tuli siis kaikkine kuluinensa 1500 pesoa (eli ihan v*tusti) :D
Viikonloppua kohden Cabo San Lucasinkin meininki alkoi selkeasti piristya: Kaupungissa alkoi nakya myos alle 50-vuotiasta porukkaa ja klubienkin meininki alkoi muistuttaa jotain muuta kuin Kittilan humppabaaria.
Onneksemme loysimme myos rannalta kaikkien turistihelvettien joukosta vallan asiallisen baarin. Soundtrack koostui suurelta osin kasaridiscosta ja ajoittain reggaesta, 5 olutta sisaltava ampari maksoi 110 pesoa, aurinkopaikoilla oli aina tilaa ja muut asiakkaat olivat enimmakseen muita kuin jenkkituristeja. Viikonloppu kului siis suurimmilta osin paivisin rannalla auringosta ja meresta nautiskellen ja iltaisin yoelamaa tsekkaillessa.
Tarkempia yksityiskohtia voin kertoilla sitten myohemmin....
Kaikenkaikkiaan hyva, joskin hieman kallis reissu ja aikaa oli taaskin liian vahan. Jos Caboon suunnittelette joskus matkaavanne, niin Cabo San Lucasin voi melko huoletta jattaa valiin. Toki jos biletysta kaipaa, niin viikonloppuisin kaupunki on aika karnevaalia..
Nyt ollaan kuitenkin takaisin Monterreyssa ja eilen ainakin tuntui kuin olisi kotiin palannut. Ilmeisesti Monterreyhin ollaan siis kotiuduttu vallan hyvin! Nyt joutuu hetkeksi unohtamaan ajatukset pidemmista reissuista, sen verran Cabos lompakkoa verotti, mutta viikonloppureissu melko laheiseen Real de Catorceen on ollut jo jonkin aikaa suunnitteilla...
En tieda, kuinka uskottavaa enaa on sanoa, etta koitan parantaa kirjoittelutahtia mutta ehkapa sekin joskus tapahtuu, jos en lopeta yrittamista! :D
-Antti-
tiistai 20. tammikuuta 2009
Pari viikkoa jo takana
Ja aika todellakin rientaa.
Mitahan kaikkea sita viime tiistain jalkeen onkaan tapahtunut, aika vaikea muistaa mita teki minakin paivana... Noh, joka tapauksessa, nyt on paasty hieman jo opiskelunkin makuun. Tarkoittaen siis, etta yliopistolla on tullut kaytya joka paiva ja myos tunneilla olen mukana ollut. Mitaanhan niilla ei siis ole tarvinnut viela tehda! Ohjelmakin muuttui viela jonkin verran. Tarkoituksena oli ottaa menna myos opettelemaan latinalaisia perkussioita, mutta espanjan kurssini sattuu pahimmoilleen samaan aikaan toisen tunnin kanssa, joten en paasisi osallistumaan kuin puolelle tunneista. Harmillista.
Noh, kun nyt muisti patkii niin aloitetaan viimeisen viikon lapikaynti viimeisimmista tapahtumista. Viikon kohokohta oli selkeasti sunnuntaipaiva, kun lahdimme pari vuotta sitten Tampereella vaihdossa olleen Ricardon kyydilla katsomaan kaupunkia ymparoivaa, upeaa vuoristoa. Ajoimme siis autolla melko pitkan matkaa vuoristokylien lapi paikkaan, jonka nimea en nyt tietenkaan muista. Enivei, kavelimme katsomaan upeita vesiputouksia ja vuoristosta avautuvissa maisemissa riittaa kylla ihmeteltavaa. Ensi viikonloppuna mita todennakoisimmin uudelleen ja aikaisemmin siis vuorille. Talla kertaa homma jai hieman kesken pimean tulon takia. Alkuperaisissa suunnitelmissa kun oli mm. noin 100 metrin benjihyppy. Kiipesiimme vuorenrinnetta muutaman sata metria myos varsinaisen reitin paattymisen jalkeen, omalla vastuulla, kuten reitin lopussa olevassa kyltissa sanottiin. Itse kiipeaminen sujui vallan helposti, mutta alastulo kostealla savella peittyneita kivia pitkin olikin jo hieman haastavampaa. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin.
Vuoristokylassa soin myos yhden tahan asti parhaista ja halvimmista ruoista: avotulella grillattu maissintahka runsaan chilikastikkeen ja majoneesin kera. 15 pesoa, eli jotakuinkin 85 centtia. Ruokapuoli on muutenkin tahan asti ollut, ensimmaista paivaa lukuunottamatta, enemman kuin hyvin kunnossa. Yliopiston ruokalassa lounas juomineen maksaa 35 pesoa (~2e) ja ruoka on todella hyvaa, joskin usein tulee syotya varmaan liikaa. Ruoka on myos todella proteiinipitoista, silla lahes joka aterialla on jotain lihaa ja frijoleseja, eli paikalliseen tapaan kokattuja papuja; todella hyvaa settia!! Yleisesti paikallinen ruoka on tottakai tulisempaa kuin kotosuomalainen, mutta mitaan overia ei ainakaan itselle ole viela eteen tullut. Kokeilumielessa piti yhden ravintolan chileja testata ja ne ehka muutaman hikipisaran ja kyyneleen saivat aikaan, mutta normaaliruokaa ja kastikkeita syo vallan mielellaan, vaikka en erityisen suuri tulisen ruoan ystava olekaan.
Kun nyt ruoasta alettiin puhumaan, niin taytyypa viela jatkaa vahan. Monterreyssa toimii ehka paras palvelu ikina: atumesa.com. Nettisaitille on siis koottu ehka 30+eri ravintolaa, joista voit tilata ruokaa netin kautta. Kuljetus ei maksa mitaan. Ainakin Las Piratasin tacot toimivat todella buenosti. Hintaa taisi olla n.50 pesoa (~3e).
Ja palveluista puheenollen, kun kampassa ei siivousvalineita ollut, niin luonnollisesti paatimme palkata siivoojan! Viereisen asunnon meksikolaiset kaverit Luis ja Marco suosittelivat meille heilla kayvaa siivoojaa; 150 pesoa/kaynti ja siihen kuuluu siis kaikki vuoteensijauksesta vessojen ja lattian pesuun. Suomessa en varmaan ihan hetkeen tule niin varakas olemaan, etta kykenisin siivoojaa palkkaamaan, joten taytyypa nyt sitten nauttia tasta! :)
Tama kirjoitus nyt jaa hieman lyhyeksi, koska aurinko nayttaa pehmittaneen paan ja tunnillekin olisi kohta mentava.. Yritan talla viikolla kirjoittaa viela vahan lisaa yleisempia havaintoja kaupungista.
Edelleen, hajoilkaa siihen pakkaseen, ystavat!
Antti
Mitahan kaikkea sita viime tiistain jalkeen onkaan tapahtunut, aika vaikea muistaa mita teki minakin paivana... Noh, joka tapauksessa, nyt on paasty hieman jo opiskelunkin makuun. Tarkoittaen siis, etta yliopistolla on tullut kaytya joka paiva ja myos tunneilla olen mukana ollut. Mitaanhan niilla ei siis ole tarvinnut viela tehda! Ohjelmakin muuttui viela jonkin verran. Tarkoituksena oli ottaa menna myos opettelemaan latinalaisia perkussioita, mutta espanjan kurssini sattuu pahimmoilleen samaan aikaan toisen tunnin kanssa, joten en paasisi osallistumaan kuin puolelle tunneista. Harmillista.
Noh, kun nyt muisti patkii niin aloitetaan viimeisen viikon lapikaynti viimeisimmista tapahtumista. Viikon kohokohta oli selkeasti sunnuntaipaiva, kun lahdimme pari vuotta sitten Tampereella vaihdossa olleen Ricardon kyydilla katsomaan kaupunkia ymparoivaa, upeaa vuoristoa. Ajoimme siis autolla melko pitkan matkaa vuoristokylien lapi paikkaan, jonka nimea en nyt tietenkaan muista. Enivei, kavelimme katsomaan upeita vesiputouksia ja vuoristosta avautuvissa maisemissa riittaa kylla ihmeteltavaa. Ensi viikonloppuna mita todennakoisimmin uudelleen ja aikaisemmin siis vuorille. Talla kertaa homma jai hieman kesken pimean tulon takia. Alkuperaisissa suunnitelmissa kun oli mm. noin 100 metrin benjihyppy. Kiipesiimme vuorenrinnetta muutaman sata metria myos varsinaisen reitin paattymisen jalkeen, omalla vastuulla, kuten reitin lopussa olevassa kyltissa sanottiin. Itse kiipeaminen sujui vallan helposti, mutta alastulo kostealla savella peittyneita kivia pitkin olikin jo hieman haastavampaa. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin.
Vuoristokylassa soin myos yhden tahan asti parhaista ja halvimmista ruoista: avotulella grillattu maissintahka runsaan chilikastikkeen ja majoneesin kera. 15 pesoa, eli jotakuinkin 85 centtia. Ruokapuoli on muutenkin tahan asti ollut, ensimmaista paivaa lukuunottamatta, enemman kuin hyvin kunnossa. Yliopiston ruokalassa lounas juomineen maksaa 35 pesoa (~2e) ja ruoka on todella hyvaa, joskin usein tulee syotya varmaan liikaa. Ruoka on myos todella proteiinipitoista, silla lahes joka aterialla on jotain lihaa ja frijoleseja, eli paikalliseen tapaan kokattuja papuja; todella hyvaa settia!! Yleisesti paikallinen ruoka on tottakai tulisempaa kuin kotosuomalainen, mutta mitaan overia ei ainakaan itselle ole viela eteen tullut. Kokeilumielessa piti yhden ravintolan chileja testata ja ne ehka muutaman hikipisaran ja kyyneleen saivat aikaan, mutta normaaliruokaa ja kastikkeita syo vallan mielellaan, vaikka en erityisen suuri tulisen ruoan ystava olekaan.
Kun nyt ruoasta alettiin puhumaan, niin taytyypa viela jatkaa vahan. Monterreyssa toimii ehka paras palvelu ikina: atumesa.com. Nettisaitille on siis koottu ehka 30+eri ravintolaa, joista voit tilata ruokaa netin kautta. Kuljetus ei maksa mitaan. Ainakin Las Piratasin tacot toimivat todella buenosti. Hintaa taisi olla n.50 pesoa (~3e).
Ja palveluista puheenollen, kun kampassa ei siivousvalineita ollut, niin luonnollisesti paatimme palkata siivoojan! Viereisen asunnon meksikolaiset kaverit Luis ja Marco suosittelivat meille heilla kayvaa siivoojaa; 150 pesoa/kaynti ja siihen kuuluu siis kaikki vuoteensijauksesta vessojen ja lattian pesuun. Suomessa en varmaan ihan hetkeen tule niin varakas olemaan, etta kykenisin siivoojaa palkkaamaan, joten taytyypa nyt sitten nauttia tasta! :)
Tama kirjoitus nyt jaa hieman lyhyeksi, koska aurinko nayttaa pehmittaneen paan ja tunnillekin olisi kohta mentava.. Yritan talla viikolla kirjoittaa viela vahan lisaa yleisempia havaintoja kaupungista.
Edelleen, hajoilkaa siihen pakkaseen, ystavat!
Antti
tiistai 13. tammikuuta 2009
Ekan viikon kuulumisia
Morjesta poytaan taas
Hieman aiottua myohemmin nyt paasen kirjoittamaan, mutta ehkapa teksti/viikko on kuitenkin meikalaiselle jo ihan kohtalainen saavutus..
Enivei, nyt on siis jotakuinkin viikko Monterreyssa pyoritty ja monenmoista jo ehditty nahdakin. Ekasta hyisen kylmasta yosta lahtien menoa voisi kuvailla aika nousujohteiseksi kaikin puolin. Nyt on sangyssa Wal-Martin halvimmat kukkalakanat ja overisiisti Spider Man -huopa. Can't go wrong with that! Sain kamppikseksi 20-vuotiaan kaverin Jenkeista, North Carolinan yliopistosta. John on aivan superrento tyyppi ja on kylla aivan mahtavaa, etta valilla saa puhua muutakin kuin espanjaa. Oman espanjan kielen taidon kanssa kun on viela vahan hakemista..
Enivei, ekan kokonaisen paivani Monterreyssa vietin enimmakseen italialaisen tyton, Flavian kanssa, joka saapui samana iltana Monterreyhin. Kavimme vaihtokoordinaattorin ja muutaman muun kansainvalisen toimiston henkilokunnan tyyppien luona hoitamassa asioita. Enimmakseen Flavia siis kyseli sujuvalla espanjallaan kaikkea mahdollista kurssimahdollisuuksista tyoharjoitteluista ym., itse olin lahinna totaalisen pihalla ja koitin hymyilla ja nyokytella vieressa. Kielitaidon suhteen taytyy kylla sanoa, etta paljon kehitysta on onneksi tapahtunut viikon aikana. Eka paiva oli kokonaisuutena melko stressaava, kun kaikkea joutui kysymaan moneen kertaan eika siltikaan meinannut ymmartaa kaikkea.
Kamppikseni John Perkinson saapui (jos muistan oikein) toisena paivana joskus iltapaivalla. Johnin Wal Mart -reissun jalkeen vietimme iltaa asuntolan kattoterassilla parin cervezan merkeissa muiden vaihtareiden kanssa. Kattoterassi on aivan jaatavan siisti; Kahdessa tasossa on muutama kymmenen tuolia, muutama aurinkotuoli, hiiligrillit ja aivan mielettomat nakymat kaupungin yli ja ymparoiville vuorille. Joka tapauksessa, sisatiloihin siirtymisen jalkeen Johnin mukanaan tuomat musakamat alkoivat houkutella porukkaa asunnollemme. Illan aikana paikalla oli n. 20 eri tyyppia mm. Argentiinasta, Italiasta, Ranskasta, Espanjasta, Meksikosta... Ei ollenkaan hullumpi alku siis.. Seuraavan illan kattoterassi-illanvietossa taisikin sitten olla reilu 30 henkea ympari maailman.. Periaatteessa varmaan aika perus vaihtarimeininkia, mutta mukava kuitenkin asua siella, missa tapahtuu.
Perjantaina oli yliopiston tutustumispaivan vuoro. Paivaan kuului paljon yleista infoa yliopistosta, kaupungista, ulkoilma-aktiviteeteista ymparoivilla vuorilla, kiertoajelu kaupungilla ja poseeraamista n. 1500:aan valokuvaan.. Jouduinpa myos haastateltavaksi paikallistelevisioon ja tietenkin espanjan kielella. Onneksi kysymykset pysyivat melko perustasolla, joten ehkapa ne ymmarsin ja jotain jarkevaa sopersin vastaukseksi. Sorry, tuskin laitan koskaan esille linkkia haastatteluun! :D
Lauantai-illan vietimme Ainon, Sannan, Flavian ja Anan(espanjasta) kanssa kolmen pian Kanadaan tutkijavaihtoon lahtevan paikallisen kaverin laksiaisjuhlissa. Ilmaista juomaa, hyvaa musaa siistissa baarissa. Negatiivisena asiana pakko sanoa, etta savuttomiin baareihin tottuneena pieni baari taynna tupakoivaa porukkaa oli hieman rankkaa silmille ja aanelle. Sunnuntaina paasimme vierailemaan yhden vaihtoon lahtevan kaverin, Yonathanin kotona viela yksissa laksiaisjuhlissa. Talo oli taynna sukulaisia, perhetuttuja, kavereita ja koko perhe oli paikalla. Kaikenkaikkiaan tunnelma oli lamminhenkinen. Tallaista toivoisi kylla Suomeenkin enemman.
Alkoivathan ne opinnotkin tosiaan. Ohjelmassa on talla hetkella espanjan kielta, Meksikon historiaa ja kulttuuria, kansainvalisia suhteita, markkinointia ja globalisaatio-kurssi, jonka todennakoisesti pudotan pois. Olin tanaan ensimmaisella luennolla ja tilanne oli jokseenkin mielenkiintoinen: luokassa oli n.25 tummahipiaista ja -hiuksista meksikolaista ja mina. Esittelykierroksen edetessa kohdalleni porukka ikaankuin herasi horroksesta ja kaikki katseet kaantyivat minuun. Opettaja olisi halunnut keksia minulle jonkun helpomman lempinimen, kun omani kuulemma oli vaikea lausua. Onneksi luokasta loytyi yksi hyvaa englantia puhuva kaveri, joka kaansi minulle pari juttua, jotka menivat opettajan puheesta taysin ohi. Jokseenkin kuumottava tilanne. Syy kurssin lopettamiseen ei kuitenkaan ole tuo, vaan se etta kansainvaliset suhteet -kurssi on jotakuinkin samanlainen sisalloltaan ja saan sen todennakoisemmin hyvaksiluettua.
Kaikenkaikkiaan viikko on ollut todella mukava ja se vaha, mita tasta isosta kaupungista on ehtinyt nahda, vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Asuntola on taynna opiskelijoita ja yleinen henki taalla on todella hyva. Kaikki ovat ystavallisia toisilleen ja porukka haluaa tehda asioita yhdessa. Espanja tuntuu sujuvan paiva paivalta paremmin ja muihinkin erilaisuuksiin alkaa tottua ja niista jopa alkaa pitamaan.
Tana aamuna matkalla yliopistolle, ramisevan ja pomppivan bussin kulkiessa pitkin koyhemman asuinalueen kuoppaisia teita, ajattelin etta voihan tosiaan olla, etta meksikolainen aikakasitys, ymparilla vallitseva "luova kaaos" ja muut seikat osoittautuvat omaksi sielunmaisemaksi.
Sopisivat ainakin omaan tapaani hoitaa asioita..
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Blogin aloitustervehdys
Morjesta vaan,
Kun tasta reissublogin puhumisesta nyt tuli ennen lahtoa puhuttua, niin kokeillaan nyt ainakin sitten aloittaa se. Vietan siis kevatlukukauden 2009 Meksikon Monterreyssa Universidad Regiomontanassa ISEP-vaihto-opiskeluohjelman merkeissa. Opiskeluja (minka verran niita nyt sitten tuleekaan tehtya) kestaa aina huhtikuun loppuun asti, jonka jalkeen on tarkoitus reissata kuukauden verran ympari Meksikoa ja ehka myos naapurimaissa. Paluulentoni lahtee 2.6.2009 Cancunista, Yucatanin niemimaalta, josta lennan viela reissun lopuksi viikoksi New Yorkiin.
Tahan blogiin on tarkoitus kirjoitella kokemuksia ja sattumuksia matkan varrelta. Ehka jossain vaiheessa opin jopa liittamaan kuvia mukaan..
Tassa ekassa patkassa ajattelin kertailla vahan sattumuksia matkalta Monterreyhin. Kun en niilta tapani mukaan ihan onnistunut valttymaan..
Vietin viimeisen Suomen viikonlopun ennen lahtoa Helsingissa, jossa oli viela asioita hoidettavana. Tarkeimpana opiskelijaviisumin hakeminen suurlahetystosta ja matkavakuutuskortin noutaminen Kilroyn toimistolta. Noh, Suurlahetystohan oli tietysti kiinni. Onneksi paikalla kuitenkin oli porukkaa, joten paasin suurlahettilaan kanssa juttusille. Reilu pari viikkoa sitten lahettamaani hakemusta ei kuulemma ollut suurlahetystossa nakynyt, joten opiskelijaviisumi jai haaveeksi. Onneksi olen maassa alle 180 paivaa, joten tasta ei suurempia ongelmia syntynyt. Matkavakuutuskortin noutamisen muistin sopivasti lauantaina n. klo 15.30. Kilroyn toimistohan menee lauantaina kiinni klo 15..
05.01.2009 klo 04.10
Heraan kaverini kampalta Kalliossa, bussi lentokentalle lahtee reilun puolen tunnin paasta. Viikonlopun asioiden unohtelun ja mokailujen jalkeen on koko ajan karmea tunne, etta viela unohdan jotain, myohastyn bussista tms.. Selvisin kuitenkin oikeaan bussiin ja pitka matka paasi alkamaan. 10 minuutin venailu bussipysakilla tuulitakissa, -12 asteessa sai reissuunlahdon maistumaan kylla oikein hyvalta..
Lento Pariisiin lahti n. puoli tuntia myohassa, mutta tasta ei sen kummempia ongelmia seurannut, olihan minulla Pariisin kentalla reippaasti aikaa vaihtolennolle siirtymiseen. Pariisin kentalla lahtevien lentojen lentojen kohdalla ei lentoa Dallasiin nay missaan. Euroopan lentoliikenne oli totaalisen sekaisin lumisateiden takia. Lopulta tiedot lennosta kuitenkin ilmestyvat ruudulle ja lahdin siirtymaan kohti lahtoporttia. Check in -jonot liikkuvat tuskaisen hitaasti, eika lapipaasyn jalkeen ole enaa liikaa aikaa.. Portille paastyani minua pyydetaan sivummalle "turvallisuuskysymyksia" varten.. Seuraa n.5 minuutin yksityiskohtainen kysely matkatavaroistani, jonka jalkeen lopulta paasen koneeseen. Muutama minuutti ennen koneen lahtoa. Mutta, kuten jo aiemmin mainitsin, lumisateen takia lentoliikenne on kaaoksessa ja lopulta paasemme lahtemaan kohti Dallasia noin 4 tuntia aikataulusta myohassa. Atlantin ylittavalle lennolle tuli siis mittaa n. 15 tuntia, nice..
Onneksi myos jatkolento Dallasista Monterreyhin on reippaasti myohassa ja Jenkkien tullistakin paasin lapi, joten ehdin kuin ehdinkin viimeisellekin lennolle. Saavun Monterreyn kentalle paikallista aikaa n. klo 01, yli kaksi tuntia aikataulusta myohassa. Kentalla on kuin onkin Universidad Regiomontanan henkilokuntaa vastassa; Luis-niminen heppu vie minut ja Italiasta saapuneen Flavian asuntolalle, jossa olemme vahan ennen kahta.
Asuntola nayttaa todella siistilta, itseasiassa Departamentos Colibri on enemmankin huoneistohotelli kuin asuntola.. Yllatyksena on kuitenkin, ettei huoneissa ole sankyjen lisaksi mitaan valmiina. Ei siis peittoa, tyynya tai lakanoita. Lampotila ulkona on 5-10 astetta, joten ensimmainen yoni Meksikossa on kylmin pitkaan aikaan. Herailen parin tunnin valein lisaamaan vaatetta paalleni. Aamulla heraan shortsit ja tuulihousut jalassa, t-paita, huppari ja takki paalla ja pipo paassa. Ei ehka vastannut ihan ennakkokasityksiani Meksikosta, mutta paasinpa ainakin perille kaikesta huolimatta!!
Kun tasta reissublogin puhumisesta nyt tuli ennen lahtoa puhuttua, niin kokeillaan nyt ainakin sitten aloittaa se. Vietan siis kevatlukukauden 2009 Meksikon Monterreyssa Universidad Regiomontanassa ISEP-vaihto-opiskeluohjelman merkeissa. Opiskeluja (minka verran niita nyt sitten tuleekaan tehtya) kestaa aina huhtikuun loppuun asti, jonka jalkeen on tarkoitus reissata kuukauden verran ympari Meksikoa ja ehka myos naapurimaissa. Paluulentoni lahtee 2.6.2009 Cancunista, Yucatanin niemimaalta, josta lennan viela reissun lopuksi viikoksi New Yorkiin.
Tahan blogiin on tarkoitus kirjoitella kokemuksia ja sattumuksia matkan varrelta. Ehka jossain vaiheessa opin jopa liittamaan kuvia mukaan..
Tassa ekassa patkassa ajattelin kertailla vahan sattumuksia matkalta Monterreyhin. Kun en niilta tapani mukaan ihan onnistunut valttymaan..
Vietin viimeisen Suomen viikonlopun ennen lahtoa Helsingissa, jossa oli viela asioita hoidettavana. Tarkeimpana opiskelijaviisumin hakeminen suurlahetystosta ja matkavakuutuskortin noutaminen Kilroyn toimistolta. Noh, Suurlahetystohan oli tietysti kiinni. Onneksi paikalla kuitenkin oli porukkaa, joten paasin suurlahettilaan kanssa juttusille. Reilu pari viikkoa sitten lahettamaani hakemusta ei kuulemma ollut suurlahetystossa nakynyt, joten opiskelijaviisumi jai haaveeksi. Onneksi olen maassa alle 180 paivaa, joten tasta ei suurempia ongelmia syntynyt. Matkavakuutuskortin noutamisen muistin sopivasti lauantaina n. klo 15.30. Kilroyn toimistohan menee lauantaina kiinni klo 15..
05.01.2009 klo 04.10
Heraan kaverini kampalta Kalliossa, bussi lentokentalle lahtee reilun puolen tunnin paasta. Viikonlopun asioiden unohtelun ja mokailujen jalkeen on koko ajan karmea tunne, etta viela unohdan jotain, myohastyn bussista tms.. Selvisin kuitenkin oikeaan bussiin ja pitka matka paasi alkamaan. 10 minuutin venailu bussipysakilla tuulitakissa, -12 asteessa sai reissuunlahdon maistumaan kylla oikein hyvalta..
Lento Pariisiin lahti n. puoli tuntia myohassa, mutta tasta ei sen kummempia ongelmia seurannut, olihan minulla Pariisin kentalla reippaasti aikaa vaihtolennolle siirtymiseen. Pariisin kentalla lahtevien lentojen lentojen kohdalla ei lentoa Dallasiin nay missaan. Euroopan lentoliikenne oli totaalisen sekaisin lumisateiden takia. Lopulta tiedot lennosta kuitenkin ilmestyvat ruudulle ja lahdin siirtymaan kohti lahtoporttia. Check in -jonot liikkuvat tuskaisen hitaasti, eika lapipaasyn jalkeen ole enaa liikaa aikaa.. Portille paastyani minua pyydetaan sivummalle "turvallisuuskysymyksia" varten.. Seuraa n.5 minuutin yksityiskohtainen kysely matkatavaroistani, jonka jalkeen lopulta paasen koneeseen. Muutama minuutti ennen koneen lahtoa. Mutta, kuten jo aiemmin mainitsin, lumisateen takia lentoliikenne on kaaoksessa ja lopulta paasemme lahtemaan kohti Dallasia noin 4 tuntia aikataulusta myohassa. Atlantin ylittavalle lennolle tuli siis mittaa n. 15 tuntia, nice..
Onneksi myos jatkolento Dallasista Monterreyhin on reippaasti myohassa ja Jenkkien tullistakin paasin lapi, joten ehdin kuin ehdinkin viimeisellekin lennolle. Saavun Monterreyn kentalle paikallista aikaa n. klo 01, yli kaksi tuntia aikataulusta myohassa. Kentalla on kuin onkin Universidad Regiomontanan henkilokuntaa vastassa; Luis-niminen heppu vie minut ja Italiasta saapuneen Flavian asuntolalle, jossa olemme vahan ennen kahta.
Asuntola nayttaa todella siistilta, itseasiassa Departamentos Colibri on enemmankin huoneistohotelli kuin asuntola.. Yllatyksena on kuitenkin, ettei huoneissa ole sankyjen lisaksi mitaan valmiina. Ei siis peittoa, tyynya tai lakanoita. Lampotila ulkona on 5-10 astetta, joten ensimmainen yoni Meksikossa on kylmin pitkaan aikaan. Herailen parin tunnin valein lisaamaan vaatetta paalleni. Aamulla heraan shortsit ja tuulihousut jalassa, t-paita, huppari ja takki paalla ja pipo paassa. Ei ehka vastannut ihan ennakkokasityksiani Meksikosta, mutta paasinpa ainakin perille kaikesta huolimatta!!
Tilaa:
Kommentit (Atom)