Semana Santa: Mty-Guadalajara-Sayulita-Manzanillo-Guadalajara-Mty

Morjesta taas compañeerot ja compañerat!

Uskomatonta kylla, mutta pitkaan niin kaukaiselta ajatukselta tuntunut kansallinen lomaviikko, Semana Santa on nyt sitten jo takana. Vaihtoaika lahenee vaistamatta loppuaan.. Enivei, pienta reissuraporttia ajattelin kirjoittaa.

Semana Santa on Meksikossa siis kansallinen lomaviikko, huhtikuun ensimmainen kokonainen viikko siis. Vaihto-opiskelijoiden etuoikeudella otimme kuitenkin varaslahdon lomille keskiviikkoaamuna 1.4. Loysimme aikaa sitten superhalvat lennot Guadalajaraan tuolle paivamaaralle ja sen kummempia miettimatta ne tuli silloin varattua. Matkasuunnitelmaksi kehittyi sitten lopulta seuraavanlainen reissu: Guadalajara 3 yota, Sayulita 3 yota, Manzanillo 3 yota ja viela viimeinen yo Guadalajarassa, josta paluulentomme Monterreyhin 11.4. aamulla lahti. Retkikuntaamme kuului itseni lisaksi Amerikan vahvistus John ja myoskin samassa rakennuksessa asuva Oskari.

Lentomatka meni pienia turvatarkastuskuumotteluja lukuunottamatta kaikinpuolin hyvin, satuimmepa tietamattamme olemaan kyseisen lentoyhtion ensimmaisella lennolla reitilla Monterrey-Guadalajara, joten Guadalajaran kentalla konetta odotti paloauto, joka antoi koneellemme kasteen neitsytmatkan jalkeen. Hostellille paastiin ilman suurempia ongelmia ja kaikinpuolin reissun alku sujui ihmeen ongelmitta. Ensimmainen paiva Guadalajarassa kului ihan kaupungilla kierrellessa ja katsellessa. Nahtavaa ja katsottavaa kaupungissa todellakin riittaa, omaan makuun huomattavasti Monterreyta enemman. Guadalajara on siis rakennettu kolonialismin aikana ja on malliesimerkki sen aikaisesta arkkitehtuurista. Erittain komeita kirkkoja, aukioita ym. riittaa melkeinpa joka kadunkulmaan. Monterreyn modernia arkkitehtuuria on monessa paikassa kehuttu, mutta omasta mielesta Guadalajaran arkkitehtuuri, kaupunkirakenne, suuremmat viheralueet ja ylipaansa ilmapiiri vievat Monterreyn vastaavia 6-0. Guadalajaran ilmapiiri oli selkeasti enemman sita, mita olin Meksikolta ennakkoon odottanut. Monterrey on monella tapaa hyvin amerikkalainen kaupunki ja se nakyy, niin hyvassa kuin pahassakin.

Guadalajaran nahtavyyksia en sen kummemmin ala kuvailemaan, seinamaalaukset, puistot, elaintarhat, museot jne. on itse kaytava katsomassa. Sen voi myos sanoa, etta paikallinen kauniimman sukupuolen edustus on Guadalajarassa huomattavasti Monterreyta tasokkaampaa! Iltaelamaakin tuli jonkin verran katsastettua, pari ekaa iltaa hostellin lahialueen kuppiloissa ja viimeisena iltana hieman hienomassa yokerhossa, jota hostellilla tapaamamme toverit suosittelivat. Erikoisin tapaus naista oli kuitenkin toinen hostellin lahella ollut baari... Tarkoituksena oli siis lahtea illan paatteeksi parille johonkin lahibaariin. Edellisena iltana loytamamme todella tyylikas mesta, Kuuban kapinahenkeen sisustettu Cafe Ché oli kuitenkin suljettu, joten jouduimme etsimaan jonkun muun paikan. Menimme sen kummemmin miettimatta ensimmaiseen eteen sattuvaan baariin. Poytaan istuttuamme paikassa alkoi kuitenkin nakya jotain epatavallista. Suurin osa asiakkaista oli miehia, keski-ika siina 60v hujakoilla. Kaikki naispuoliset "asiakkaat" taas olivat hadintuskin 20 vuotta tayttaneet, ikaero ei kuitenkaan tuntunut ketaan haittaavan.. Hetken aikaa istuttuamme meita saapui jututtamaan n.45 vuotias reilulla viskiaanella varustettu mamma ja kyseli, etta olimmeko etsimassa tyttoseuraa. Pienen jutustelun jalkeen mamma kuitenkin jatti seurueemme rauhaan ja jatkoi kiertelya baarissa. Hetken tata seurattuani paikan toimintaperiaate alkoi valjeta: tama, luultavasti alan veteraanimamma kierteli useammassa poydassa ja jos kiinnostusta loytyi, poytaseurueeseen liittyi muutama nuori tytto. Noh, kerta se on ensimmainen - prostituutiobaarissakin... Marka t-paitakilpailun alettua meininki alkoi olla sen verran vastenmielista, etta mallasjuoman alas saamisestakin alkoi tulla haasteellista. Suomalaiseen tyyliin kuitenkin jo maksettuja juomia ei kuitenkaan voinut haaskata, joten viela hyvan tovin verran tata meininkia joutui katselemaan.. Noh, ehjin nahoin lopulta paikasta kuitenkin selvittiin. Guadalajara kokonaisuutena kuitenkin on todella upea paikka ja esim. Meksikoon reissua suunnitteleville suosittelen isoista kaupungista selkeasti Monterreyta enemman Guadalajaraa!

Guadalajarasta matka jatkui kohti Sayulitaa. Vinkin paikasta saimme meksikolaiselta naapuriltamme Marcolta, joka oli pari vuotta sitten viettanyt paikassa viikon rannalla telttaillen. Sayulita on siis melko pieni kyla puoli tuntia pohjoiseen Puerto Vallartasta. Paikka on surffaajien suosiossa ja kuulemma sopii hyvin aloittelijoille, koska aallot rannikon silla kohtaa ovat yleensa rauhallisia eika kivikkoakaan juuri ole. Sesongin takia paikassa oli yllattavan paljon myos amerikkalaisia ja kanadalaisia, joiden keskuudessa paikan suosio on selkeasti nousemaan pain. Mistaan Cancunin tai Los Cabosin veroisesta turistikohteesta ei kuitenkaan onneksi viela voida puhua.

Ensimmaisena paivana vuokrasimme rannalta avomerikajakit ja lahdimme testaamaan melomista, ensimmainen kerta itselleni ja Oskarille. Pienen alkukuumotuksen jalkeen homma kuitenkin osoittautui melko helpoksi ja erittain mukavaksi touhuksi. Meloimme rantapoukamasta ulos niemen toiselle puolelle, josta loysimme itsellemme pariksi tunniksi taysin oman rannanpatkan. Kirkasta vetta, pilvetonta taivasta ja ymparoivaa luontoa katsellessa voisi sanoa, ettei kauheasti harmittanut mikaan..
Sayulitasta loytyi myos suomalaisedustusta: Surf shop Sininen ja Bungalows Aurinko -nimiset paikat. Saman henkilon omistuksessa molemmat. Surffikauppaan kaveltyamme kuulosti kaupassa olleen kolmen tyton puhuma kieli kumman tutulta. Suomeahan siella siis puhuttiin. Aika hammentavaa, mutta hemmetin siistia toisaalta. Yksi tytoista oli toissa surffikaupassa, toinen oli Nokian konsultti, jonka toimisto oli Mexico cityssa, mutta asui paaosin Sayulitassa. Kolmas oli ihan vain reissaamassa ympari Meksikoa.
Tokana paivana uskaltauduimme Oskarin kanssa surffilaudalle, pienen kurssituksen jalkeen. Kovin ammattimaisen nakoista ei touhu varmastikaan ollut, mutta onnistuimme molemmat nappaamaan pari aaltoa ihan ominkin voimin! Enivei, selkeasti siistein ranta-aktiviteetti, eika ensimmainen kerta varmasti jaa viimeiseksi!
Sayulita oli koko retkikunnalle sen verran vahvasti mieleen, etta yritimme peruuttaa majoituksemme Manzanillossa ja jaada Sayulitaan viela kolmeksi lisayoksi. Tama ei kuitenkaan onnistunut, joten visiitti siella jai suunniteltuun kolmeen yohon. Viimeisen illan vietimme tapaamiemme suomalaistyttojen kanssa rantabaarin salsaillassa. Meininki vastasi aika pitkalti sita, millaista voisin kuvitella Kuubassa olevan. Ei siis hullumpi ilta ollenkaan :)

Edellisen illan salsahulina tuntuikin sitten hieman toisenlaiselta seuraavan aamun bussimatkalla. Jokainen liike tuntui urheilusuoritukselta, ainakin hikoilun ja syketiheyden muodossa, eika reitin mutkaisuus juuri fiilista helpottanut. Puerto Vallartassa bussikuski viela jatti meidat vaaralle puolelle kaupunkia, joten jouduimme selvittelemaan usemmasta paikasta bussiaseman sijaintia uudelleen. Lopulta kuitenkin paasimme Manzanilloon ja hostellikin loytyi, kevyet 9 tuntia ilmoittamastamme ajasta myohassa. Onneksemme hostellin omistajapariskunta oli kuitenkin viela hereilla. Manzanillon parhaaksi puoleksi osoittautuikin juuri tuo hostelli. Paikkaa piti Buffalo Don -niminen kanadalainen kaveri, monella tapaa stereotyyppinen vanha hippi. Positiivisella tavalla siis. Useampi paiva ja ilta kului Donin omassa allasbaarissa kuunnellen tarinoita nuoruusvuosien Woodstockeista, ideoista elokuvakasikirjoituksiksi ym. Yhtena iltana katsoimme vanhojen autojen huutokauppaa ja Don kertoili ties minkalaista tarinaa myynnissa olleista nuoruusvuosiensa Ford Mustangeista ja vastaavista. Donin kokkaamat kasvisruoka-aamiaiset olivat myos parhaasta paasta reissun gastronomiapuolella.

Kokonaisuutena, yksi parhaita viikkoja, ellei jopa se paras Meksikossa olon aikana tahan mennessa. Monterreyhin palaaminen ei todellakaan kuulostanut houkuttelevalta ajatukselta ja aika pitkalti seuraavia reissuja miettiessa on taalla tullut aikaa nyt kulutettua. Erityisesti Sayulita oli sellainen paikka, jossa voisin kuvitella jopa asuvani. Tapaamamme suomalaistytot olivat kaikki aikanaan tulleet Meksikoon vaihto-opiskelijoiksi, mutta myohemmin sitten palanneet tanne. Saa nahda, mika on oma fiilis kun syksylla illat alkavat kylmenemaan ja pimenemaan...

-Antti-